HUBERTUSSEURA RY
Salpausselänkatu 94
53850 Lappeenranta
Puheenjohtaja Pekka Kultanen
p. 040-767 8797


Lauantai
28.1.2012 - 29.1.2012
Jonna Aaltosen kouluvalmennus
Lauantai
28.1.2012 - 29.1.2012
Petri Tolmusen estevalmennus
Lauantai
11.2.2012 - 12.2.2012
Jonna Aaltosen kouluvalmennus
|
Nykyään tämä maamme toiseksi vanhin, jo yli kahdeksankymmentä vuotta vanha ratsastusseura on Etelä-Karjalan aktiivisimpia ja monipuolisimpia seuroja. Jäseniä seurassa on yli 200 ja sen puheenjohtajana toimii Pekka Kultanen. Ratsastuskoulun nuorten tyttöjen lisäksi ratsastavat yhä enenevässä määrin aikuiset, varsinkin naiset. Ratsastuksessa edistyneet nuoret kilpailevat aluetasolla koulu- ja esteratsastuksessa, joko omalla tai vuokratulla hevosella. Seurastamme löytyy hyvin kouluttautuneita valmentajia sekä koulu- että esteratsastuksessa. Jäsenemme ovat myös saavuttaneet meriittejä hevosjalostuksessa. Hevosharrastus suo sen harrastajille sekä fyysistä että psyykkistä rentoutumista luonnollisin menetelmin. Tulevaisuudessa seuran on tarkoitus laajentaa kilpailujen järjestystoimintaa ja parantaa puitteita entistä paremmiksi. Tänä päivänä pääpaikka on Hubertusseuran ratsastuskeskus, mutta tämä ei suinkaan ole ainut toimipiste, vaan seuran jäsenet ovat levittäytyneet Lappeenrannan ympäristöön. Sinäkin olet tervetullut mukaan!
|